torstai 2. helmikuuta 2012

Mikä 50mm objektiivi minulle?

Pieni ja kevyt objektiivi on siis haussa Olyn E-P1 kaveriksi. Vähän tietysti hassu asetelma koska kaikki testatut lasit on omia. Mutta ei takerruta siihen. 


Tuossapa ehdokkat on. Pari industaria ja jupiter-8. Toi 50/1.4 hexanon on tuossa mittakaavana ja henkisenä tukena. 
Kaikki siis neuvostovalmisteisia ja m39 kierteellä kiinnittyviä. Lähin tarkennusetäisyys on metri. Jupiterin valovoima on 2, industarien hieman heikompi. 61 mallissa 2.8 ja 22:ssa 3.5

Raaka ja säälimätön testiryhmämme oli jo virittänyt testitalun paikoilleen ja optimoinut valaistuksen joten ei muuta kuin kuvaamaan. 
Kuvat on otettu 1.2 metrin päästä, kamera tukevaan jalustaan hyvin kiinnitettynä objektiivin suurinta aukkoa käyttäen. Kameran laukaisu on tapahtunut uloshengityksen yhteydessä.

Ensiksi Jupiter-8 ja f:2 ei paha ollenkaan.


Industar-22 f:3.5. Koska tämä on vajotettava ja kopio jostain hienosta leica-objektiivista, tämä on ehdottomasti katu-uskottavin kaikista testiin osallistuneista objektiiveista.



Industar-61 f:2.8. ulkoisesti mitäänsanomattomin ja hepoin löytää. Majailee yleensä Fed kameraan kiinnitettynä. Myös edullisin.



Verrokiksi vielä Hexanon 50/1.4 himmenettynä aukolle 2.8



Mikä näistä sitten lähtee mukaan reissulle? Oikeastaan fiiliksen mukaan mikä vaan. Hexanon on toki valtava näihin verraten mutta luulen että se tästä ryhmästä vähiten saa olla vitriinissä.


1 kommentti:

Jaska kirjoitti...

Hmmm, jupiterissa hyvä bokeh mutta hiukan pehmeä piirto imo, kolmannen kuvan industar 61:ssä paras piirto ja hieno bokeh. Voivat tosin käyttäytyä kaikki hienosti erilailla himmennettyinä.
Näin minun silmään nähtynä ,)

-Jaska